Kuolema

Kuolema on luonnollinen asia. Miten se voisi olla olematta. Se on kuitenkin joidenkin mielestä hyssyteltävä ja arka asia. Pelkäävätkö ihmiset kuolemaa?

Pohdiskeltuani suhdettani kuolemaan enemmänkin, pidin pari vuotta sitten päiväkirjaa, jonka päiväykset perustuivat siihen, että jokainen päivä oli jälleen yhden lähempänä kuolemaa. Tämä sen jälkeen, kun minulle elämänpohdinnan turhautuneessa kierteessä kävi ilmi, ettei minulla ole mitään tarkoitusta ja että elämän tarkoitus itse asiassa on kuluttaa aikaa kuolemaan saakka. Silloin ja nytkin, se tuntuu aika pirun pitkältä odotukselta.

Sanoisin, etten pelkää kuolemaa. Olen istunut lentokoneessa ja todennut, että mikäli se putoaa, minulla ei ole mitään sitä vastaan. Olen tehnyt asioita, joista voi saada kuolettavan sairauden ja todennut, että se ehkäisisi pitkän elämän piinan. Toisaalta olen myös huomannut pelkääväni kummallisemmissa maailmankolkissa tai tilanteissa, jossa väkivallan mahdollisuus on läsnä. Ehkä sittenkin pelkään kuolemaa jollain tasolla. Ehkä se on primitiivireaktio. Tai ehkä se on vain sitä, että kammoksun väkivaltaa. Se, että kammoksuu väkivaltaa ylipäätään, ei taida olla mitään verrattuna siihen, että pelkää itse saavansa kunnolla turpaan. Sehän sattuu. Väkivallaton kuolema tai äkillinen kuolema sattuu vähemmän. Luulisin.

Eräs tuttavani sanoo, ettei halua kuolla nukkuessaan. Ymmärrän häntä kyllä. Minäkin haluan olla tietoinen kun se tulee.
Ajatus tuntuu levolliselta.

Elämä

Elämä on merkillinen asia.
Miettivätkö muut, kuin ihmiset loputtomasti elämää ja sen tarkoitusta?
Mikä ajaa yksittäisen ihmisen miettimään elämää ja sen tarkoitusta?
Ihminen itsekeskeisyydessään kuvittelee, että hänellä ja hänen elämällään on jokin merkitys. Ihminen haluaa, että hänellä ja hänen elämällään on jokin merkitys.
Ihminen pohtii elämänsä tarkoitusta yleensä sitä löytämättä.
Ihminen turhautuu.

Onko loputon oman itsensä miettiminen muiden oireiden (vrt. ihminen Maapallon syöpänä) ohella merkkinä siitä, että lajimme on tiensä päässä? Tuhoudummeko ennenkuin tuhoamme itsemme vai toisinpäin?

Tuota voi pohtia tai olla pohtimatta, mutta täällä on elettävä.
Olen kuluttanut elämääni pohtimalla sekä elämää ja kuolemaa sekä muita merkityksettömiä asioita. Olen sopinut itseni kanssa, että elän. En ole varma miten se menee. Se ei tarkoita sitä että haluaisin kuolla... mikä ei tarkoita sitä että varsinaisesti haluaisin elää. Itsensä tappaminen ei ole reilua. En silti ole löytänyt halua elää vanhaksi. Näillä pelisäännöillä sekin jää nähtäväksi.